Monday, 26 June 2017

Yhden ja sadan hatun tarinoita

Matkailun tarkoitus on irrottautua arjesta ja saada uusia kokemuksia. Joskus hyvin suunniteltuja ja joskus sattuman tuomia elämyksiä. Eilinen matkapäivämme lukeutui jälkimmäisiin. Joskus ne suunnittelemattomat elämykset ovatkin niitä parhaita.

Mallorcan saarella on toinen toistaan ihanampia rantoja. Matkalla Playa de Formentorille on mielettömän kaunis näköalapaikka, josta näkymät jylhille ympäröiville meren rannoille ovat kerta kaikkiaan huikeat. Pysähdys matkan varrella oli kaikkea muuta kuin suunniteltu, mutta sitäkin antoisampi.

Kuumuus rantapäivän jälkeen löi korville ja hattu päässä oli enemmän kuin tarpeen. Varsinkin kun tukka oli meriveden ja aurinkokäsittelyn jäljiltä kuin takkuinen olkituppo. Tiedätte varmaan tunteen - freessi olo rantapäivän päätteeksi.





Hatulle onkin ollut tällä reissulla tarvetta. Mallorcalla vallitsee poikkeuksellinen kuumuus - päivälämpötilat ovat olleet normaalin kesäkuisen lämpötilan yläpuolella 5-7 astetta, valisti meitä ystävämme Pedro. Mittari kipuaa päivisin noin 35 asteeseen ja kieltämättä käy välillä mielessä, että niistä voisi muutaman asteen lähettää Koto-Suomeen.




Hattuni on ollut niin kovassa käytössä täällä, että uusi on ollut jo koko reissun hakusessa. Täällä valikoimat ovat laajat ja jo 20-30 eurolla löytää ihania hattuja. Tai niin sitä luulisi. Perhe jo tuskailee hattumaniaani. Sitä oikeanlaista uutta ei tahdo löytyä millään. Kriteerit ovat jälleen kovat: pitää istua myös navakassa tuulessa päässä, luonnon materiaalia eikä kiinalaista paperihattua, sopivan muotoinen, kokoinen, värinen. You name it. Ja sata hattua on jo varmaan katsastettu, mutta ehkä se oikea tulee vastaan Palmassa. Wish me luck!


Toinen juttu on sitten se kuinka hatut saa nätisti lentokoneessa takaisin Suomeen. Mutta se on sitten sen ajan murhe. Toistaiseksi ainakin vanha hattuni saa levätä tuossa majapaikkamme naulakossa. Kunnes taas lähden ulkoiluttamaan sitä.



Tyyli:
Hattu: Madridista, no brand 5€
Toppi: Abercombie
Laukku: LV
Hiukset: aurinko ja merivesi

Sunday, 25 June 2017

300 päivää auringon paistetta

Suomessa sataa kuulemma rakeita ja sadetakki on ollut viime päivinä kovassa käytössä useassa Suomen kolkassa. Vain muutaman tunnin lentomatkan päässä nuo ilmaston oikut unohtuvat kuin tuhka tuuleen. Lähdimme nimittäin monen tuttavamme kehumalle saarelle, Mallorcalle jo tovi sitten. Täällä moni on ihastunut paikalliseen ilmastoon ja jäänyt jopa asumaan. Mallorcalla paistaa kuulemma aurinko 300 päivää vuodessa. Eipä tarvitse kauheasti ihmetellä, että sitruunat kypsyvät polttavan auringon alla. Meille taitaa riittää ihan saarella lomailu, uutta asuinpaikkaa tästä tuskin perheellemme siunaantuu - ainakin jos jälkikasvulta saa luvan kysyä. Kaverit odottavat jo Suomessa kuulemma.

Me majailemme Pohjois-Mallorcalla pikkuruisen Muron kylän liepeillä marokkolaisen Pedron omistamassa talossa. Pedro itse asustelee vakituiseen Palman kaupungissa, mutta oleilee talollaan talvisin. Hän vuokraa silloin tällöin "Fincaansa" (vapaa käännös maatilaansa) Booking.com:in kautta. Ja ihana talo tämä onkin. Kerta kaikkiaan ihastuttava. Helmikanat kaakattavat naapuritontilla, kukko kiekuu omaksi ilokseen ja aidan toisella puolella huojuvat maissipellot odottaen sadon kypsymistä ja joka iltaista katselulaitteiden tuomaa sadetta. Me suomalaiset tuskailemme päivien kuumaa paahdetta ja nautiskelemme iltaisin pehmeistä etelän illoista. Eikä nämä maisemat ja uima-allaskaan ole yhtään hullumpia. Kyllä tässä juhannuksen jos toisenkin voisi viettää.




Suomi raekuuroineen tuntuu jotenkin niin kaukaiselta vaikka Instagramiin ja Facebookkiin tulvivat kuvat siitä muistuttavatkin. Lapsetkin pysyvät kiinni ystävissään hyvin toimivan wi-fin kautta. Minulle riittää tämä ihana talo, hyvä seura, turkoosina hohtava meri ja hyvä ruoka ja viini.


Hyvää juhannusta ihanaiset, nautitaan itse kukin tästä keskikesän juhlasta omalla tavallamme!


Sunday, 4 June 2017

Aina ei voi voittaa

Nyt kun lakkiaiset ja koulujen päättäjäiset ovat monilla takana filosofoin vähän sivu tämän blogin sisustusaiheiden otsikolla "Aina ei voi voittaa". Elämähän on jatkuvaa eteen päin pyrkimistä. Ensin vauvavaiheessa potkitaan selällään ilmaa, jotta päästäisiin jonnekin. Ihan turhaan. Sitten kun opitaan kääntymään vatsalleen aletaan vähitellen puskemaan eteenpäin: ryömitään, kontataan ja kohta jo kävellään. Sitten ollaan kohta kouluputkessa ja elämä vie eteenpäin. 


Helsingin Sanomien kolumni kertoi siitä kuinka vanhempien yksityiset somepäivitykset ovat tulvillaan lasten saamia stipendejä, kunniakirjoja ja riemua unelmien kouluun pääsemistä. Hyvä kolumni, suosittelen. Mutta kirjoittaja sivusi myös sitä, että olisi syytä joskus nostaa myös niitä, jotka eivät saa stipendejä ja kunniamainintoja. Hyvä pointti. Onnekseni voin todeta, että vaikka meillä ei stipendejä kotiin kannettukaan, olivat molemmat koululaiset hoitaneet hommansa vähintäänkin kohtuullisesti. Varsinkin ottaen huomioon tiiviin harrastustahdin ja koulusta poissa vietetyn ajan.


Mutta elämä ei ole lepoa ja eteen päin pyrkiminen ei pääty siihen kun oppivelvollisuus yhdeksännellä luokalla päättyy. Sittenhän se vasta alkaa. Pitäisi päästä haluamaansa lukioon, mutta sekään ei riitä.  Ihan mielellään pitäisi päästä sieltä ulos ja saada se valkolakki. Ja sitten pitäisi päästä opiskelemaan ja sieltä ammattiin valmistavasta koulusta myös ulos. Ja sekään ei riitä. Sillä pelkällä oppiarvolla ei elä. Pitäisi vielä saada työpaikka ja elättää itsensä jne. jne. töissä sitten tulisi pyrkiä (vai tulisiko?) eteenpäin niin pitkälle kuin rahkeet riittää.



Työelämäkään ei ole aina ruusuilla tanssimista. Piirileikkiä vapaista työpaikoista ja pyrkimistä eteenpäin työpaikan sisällä. Näissä kaikissa elämän käännekohdissa voi tulla vastaan tilanteita, joissa ei pääse eteenpäin. Aina ei voi voittaa. Mutta tekeekö se elämästä huonompaa vai vievätkö vaikeudet voittoon? Yritän ainakin itse uskoa jälkimmäiseen. Entä sinä?

Sunday, 28 May 2017

Jasperin tuoli Löylyssä


Helsinki kasvaa ja kehittyy hengästyttävällä tahdilla - jopa sellaista vauhtia, että moni viime vuonna uusi  kahvila tai ravintola tuntuu tänä vuonna jo aika vanhalta. Mutta hyväksi todettuja paikkoja ei silti hyljätä vaikka uusia houkutuksia on tullut vapaa-ajan viettoon. Löyly on niin mainio paikka, ettei pieni harmaantuminen haittaa - päin vastoin. Paikka sen kun paranee vanhetessaan.

Aaah, miten ihanaa oli piipahtaa siellä, lähes tyhjällä terassilla. Mieli ja sielu lepäsivät, kun me ystäväni kanssa nautimme auringon lämmittäessä kahvikupposet ja katselimme meren liplatusta. 





Istahdin seinän vierustalle tuoliin vain havaitakseni tuolin taakse seinään tehdyn Jasper-kaiverruksen? Olinko vallannut paikan perustaneen Jasper Pääkkösen nimikkotuolin? 



Toivottavasti en. No Jasperia ei näkynyt paikan päällä vaan saimme istuskella kaikessa rauhassa oli tuoli sitten kenen hyvänsä. Tuo hetki auringon paahteisella terassillla oli kuin pieni matka Välimeren maisemiin. Mieletöntä, että Helsingistä löytyy tällaisia paikkoja.

Nyt vain odotellaan, että lämpö palaa kaupunkiin. Sitä odotellessa, kietoutukaa viltteihin, jos terrasseille uskaltaudutte.

Ihanaa sunnuntai-iltaa!

Saturday, 27 May 2017

Paljastus: epämukavuusalueeni

Minulla on eräs ystävä, NJ, jonka kanssa tapaamme harvakseltaan, mutta silloin kun tapaamme, saattaa monta tuntia vierähtää kuin siivillä. Treffien järjestämien onnistuu yleensä melko ex-tempore-periaatteella molempien pyörittäessä omilla tahoillaan arkirumbaansa: työ, perhe, harrastukset. Mutta silloin kun nähdään, on molemmilla syytä olla kalenterissa reilun kokoinen aukko, jotta siihen mahtuu päämäärätöntä hortoilua ilman aikataulurajoitteita.

Perjantaina sovimme heti aamusta treffit klassikkopaikkaan Cafe Ekbergin aamiaiselle. Nautimme ihan klassisesti croissantteja, kahvia, mannapuuroa ja munakasta eikä mitään trendikästä raakapuuroa ja avokadoleipiä smoothien kera (niin hyviä kuin ne ovatkin). Tukevan aamiaisen saattelemana suuntasimme kaupunkipromenadille ilman sen kummempaa suunnitelmaa. 

Koska olimme niin aikaisin liikkeellä mitkään kaupat eivät olleet avanneet vielä oviaan. Ostosreissu tuli siltä osin edulliseksi, kun saimme tyytyä kurkistelemaan näyteikkunoita. Sitten suuntasimme askeleemme kohti meren rantaa ja Kaivaria ja vasta tuolla havahduimme, että niin meillähän oli kameratkin mukana. Miten voi kävellä kilometritolkulla huomaamatta, että raahaa mukanaan tonnin painoista järkkäriä, kysytte tietysti te, jotka järjestelmäkameralla olette joskus kuvanneet? No, se onnistuu vallan mainiosti kun on niin paljon kuulumisia, ettei ehdi suoda ajatustakaan muille kuin toisen jutuille.

Kaivopuistoon päästyämme päätimme, että nyt mennään sitten todelliselle epämukavuusalueelle. Asetumme itse kuvattavaksi. Molemmat kun valokuvaavat innokkaasti, mutta lähtökohtaisesti kameran edessä on aina joku/ jokin muu kuin me kuvaajat. Mikähän siinä on niin vaikeaa? Muiden kuvaaminen on kyllä helppoa. Ehkä sen linssin läpi katsominen on helpompaa sen vuoksi, että siinä kuvan lopputuloksen kontrollointi on omissa käsissä kun taas kuvattavana ollessa on niin riippuvainen siitä, kuka nappia painaa. Milloin se painaa sitä nappia? Olenko juuri silloin kuvauksellisen näköinen? 





Mutta nyt kun mukana oli kaveri, jolla oli yhtä paljon kärsivällisyyttä kuin itselläkin, alkoi rentous löytyä kuviin. Vai mitä sanotte tästä:)




Aikamme räpsittyämme huomasimme varmaan molemmat, ettei se niin kauheaa ollutkaan, vai mitä NJ? Totesimme myös että aina ei tarvitse katsoa suoraan linssiin saadakseen hyviä kuvia. Ehkäpä kuvista tuli jopa parempia ilman epämukavaa linssiin tuijotusta. 






Oli kuinka oli, on ehkä kiva sitten joskus myöhemmin löytää itsensäkin niiden tuhansien kuvien joukosta vaikkei se juuri nyt siltä tuntunutkaan. Kun tarkemmin mietin, havaitsin, että liikumme elämässä aika ajoin epämukavuusaluella ja kun sellaisen epämukavuussuon saa ylitettyä tuntee jollain tavalla voittaneensa itsensä. Niin kävi nytkin. 

Matkamme jatkui suuntana Tähtitorninmäki ja sitten rantoja koluten kohti Löylyä. 




Kiitos NJ ja lisää tällaisia päiviä!





Tuesday, 23 May 2017

Best regards, Pedro

Edellisessä postauksessa kirjoittelin matkasuunnitelmista ja siitä kuinka moni asia oli vielä avoinna tulevan kesälomamatkan suhteen. Vain lennot oli varattuna ja kiintopiste Mallorcan saarelta puuttui. No nyt sekin ongelma on osittain ratkaistu, kun saimme tänään iloisen sähköpostin Pedrolta:

Hi Paula, good morning. Greeting from a very hot Majorca - today 28C. Thank you very much for booking our VILLA for your holidays. I will be waiting in the villa for your arrival to welcome you. Hope to see you soon. 

Best regards, Pedro (owner).





Jiihaa. Ja mikä meitä perillä odottaa? Ainakin yllä olevissa kuvissa näkyvä uima-allas, jollei Pedro osoittaudu huijariksi. No ollaan sinisilmäisiä ja toivotaan, että kaikki menee hyvin. Kriteereinä talon valinnalle oli uima-allas (lapset, you know), rauhallinen sijainti (hyvät yöunet), riittävästi tilaa (yksi futishullu) ja lyhyt matka rannalle. Lähimmät rannat sijaitsevat parin kilometrin päässä, mutta jos ihan rehellinen olen niin olen kyllä enemmän poolin suuntaan tilttaava tyyppi, jos saan valita. Mutta kyllä, tarkoitus olisi tehdä tutkimusretkiä niille kuuluisille turkoosin kristallin kirkkaille rannoille.

Nyt vain sitten ennen loman alkua vielä sitä hotellin etsintää loman loppupäiville, jottei menisi tämä omatoimimatkailu liian helpoksi.


Sunday, 21 May 2017

Matkustan ympäri maailmaa

Suunnitelmamme kesäloman suhteen ovat olleet avoinna jo jonkin aikaa. Talvi ja kevättalvi laskettelureissuineen vei niin kaiken energian ja ajan, että emme kerta kaikkiaan ehtineet lyödä lukkoon yhtään mitään kesäloman varalle. Perinteisesti olemme karistaneet Suomen (lumi)sateet jaloistamme jo kesäkuun puolella - jotta saisi edes kerran kesässä sen hellemekon tai shortsit päällensä. Kesäkuussa kun harvoin tuppaa tällaisia vetimiä Suomessa tarvitsemaan. Lomasesonki muutenkin on Välimeren maissa vasta kesäkuussa aluillaan, joten silloin on mukavampi lähteä matkaan.

Mutta niin kivaa kuin matkojen suunnittelu onkin, minusta tuntui tällä kertaa kuin olisin tehnyt virtuaalisesti maailmanympärysmatkan. Kohde vaihtui ilta toisensa jälkeen. Milloin bongattiin lentoja Italiaan, milloin Espanjaan ja heti kohta oltiin laittamassa hotelli kyselyitä Balille. Lapsetkin tiesivät jo kysymättäkin mitä me vanhemmat iltaisin teimme, kun molemmat tuijottivat näyttöruutua keskittyneenä otsa rypyssä. Sen siitä saa kun alkaa järkkäämään lomia viime tingassa. Kaikki järkevältä ihanalta vaikuttavat hotellit ja talot olivat järkyttävän kalliita tai sitten nauroimme vatsat kippurassa poikani kanssa niitä sopivan hintaisten majoituskohteiden hirvittäviä kuvia. Onneksi sentään vielä jaksoi naurattaa. Mielessä siinsi myös tuttavaperheen kauhukertomus edelliseltä kesältä siitä, kuinka viikko ennen heidän lomamatkaansa oli käynyt ilmi, että kahdeksi viikoksi vuokrattua huvilaa ei ollut olemassakaan ja huijari oli vienyt rahat.

Lopulta eilen illalla sain buukattua lennot Mallorcalle. Uusi kohde meille kun tuota Ranskaa on tullut koluttua kesät talvet. Nyt pitäisi vielä löytää katto pään päälle. Talo viikoksi ja sitten muutama yö jossain hotellissa. Seuraavat illat kulunevat tätä pähkäillessä. Minne päin saarta sitä oikein pitäisi suunnata? Ideoita, anyone? Auton aiomme vuokrata, joten sillä pääsee liikkumaan kivasti eli pelikenttänä on koko saari. Niin ja ilman uima-allasta lapsiperhe ei kai selviä. Kaikki vinkit otetaan kiitollisuudella vastaan.

Mukavaa sunnuntain jatkoa.





T. Nim. "Yksi lomakuumeilija"