Sunday, 28 September 2014

Sushi night

On onni, että on ystäviä. Ja on onni, että on ystäviä, jotka kutsuvat kylään. Vaikea keksiä parempaa ohjelmaa lauantai-illalle kuin saada kutsu kokkailemaan ystävien luo. Ja meillä kävi kertakaikkinen tuuri, kun pääsimme viettämään sushi-iltaa ystävillemme teemana: kokataan yhdessä.

Onneksi meidän perheessämme on muitakin, joille sushi maistuu. Myös siitä syystä tällainen kutsu sopi enemmän kuin hyvin. Illan teema oli ainoastaan tuo itsesi ja viini niin me hoidamme loput. Niinpä kiiruhdimme ystäviemme luo Töölöön ja ryhdyimme tuumasta toimeen.

Sinänsä sushin valmistaminen ei ole kovin monimutkaista. Mutta se ei totta totisesti ole mitään pikaruokaa. Olen nimittäin kerran aikaisemmin erehtynyt luulemaan sitä sellaiseksi ja ryhtynyt valmistamaan sitä kotona ajatuksena loihtia nopeasti hyvää suuhun pantavaa. Mutta, mutta. Riisin huuhteleminen ja keitto sekä asianmukainen jäähdyttäminen on se, joka vie aikaa.

Mutta siis tuumasta toimeen, nigiriä, makirullia jne. Niitä syntyi kuin tehtaan hihnalta ja raaka-aineet olivat ensiluokkaiset. Tonnikalaa, ravunpyrstöjä, avokadoa, kurkkuja ja lohta sekä tietysti riisiä, seesaminsiemeniä, wasabia ja garia. Isäntä oli onneksi huuhdellut, keitellyt ja jäähdyttänyt riisit valmiiksi, joten nyt oli aika vain kääriä hihat ja ryhtyä tuumasta toimeen.


Mukana oli myös pari pienempää kokkia, jotka rehellisesti sanottuna hoitivat itse asiassa hommat kotiin. Niin lapsellisen helppoa se oli - ilmeisesti. Makirullien pyörittäminen sujui kuin vanhoilta tekijöiltä. Nostan hattua.




Eikä näissä nigireissäkään mitään vikaa näyttänyt olevan. Samat tekijät asialla.



Ja kun emäntä vielä sytytti kynttilät saattoivat sushibileet alkaa.


Ja lopuksi piti vielä räpsäistä kuva eteisessä nöpöttävistä tuttavaperheemme pikku-fashionistan Converse-tossuista kokoa 21. Jopa tämä alle 2-vuotias vaati oman osansa näistä japanilaisherkuista kunnes simahti unten maille.

I am so happy to have friends. And so happy to have friends who invite you over to spend a sushi night with them. So we headed towards Töölö at Saturday night with just a bottle of wine with us. The invitation was: Let´s make sushi together - just bring yourselves and a bottle of wine.

I have made sushi once by myself. I had an illusion about it being fastfood. But, oh boy, how wrong I was. It takes in my opinion so long to prepare the rice you really can´t call it fast food. I wasn´t smart enough to prepare the rice beforehand so being hungry that is not the best option for a quick dinner. 

But our friends were smarter than me. When we arrived the rice was ready and we started rolling the makis and nigiris. Actually there were two kids involved so they did most of the job. And they really managed to do it almost by themselves! The only thing needed was first class ingredients: salmon, tuna, avocado, cucumber, wasabi, gari etc. and an adult supervising them a little bit. When the candles were lit we could just sit down and enjoy. Even the smallest one of all of us (under 2 years old) enjoyed her part of the delicious food. 

When we left I could not resist to take a snap of the little fashionistas Converse sneakers of size 21.

Such a lovely night.

1 comment: