Sunday, 30 November 2014

Three, two, one, go!

Ensimmäinen adventti on lähtölaukaus joulun odotukselle. Eilen hankin viimeinkin joulukukkia ja tänään ahkeroimme tyttäreni kanssa kukkasipulien, lasimaljojen ja sammaleen parissa. Kaupasta tullessaan kukkaset olivat ruman rujoissa muoviruukuissaan, mutta pääsivät itseään arvostavaan seuraan käsittelyssämme. Irrottelimme hellästi hyasintin kukkasipulit toisistaan ja amaryllikset muoviruukuistaan. Kaivoimme hartaasti kaapin perukoilta esiin lasiset maljat ja maljakot ja kellarin uumenista kesän jäljiltä pinttyneet valkoiset ruukut.


Sitten vaan hieman suunnittelua ja tositoimiin. Sammaletta olin kerännyt jo syksyllä talvea varten talteen, vaikka nythän voimme vain todeta että ei sitä talvea ja lumikuorrutusta tai routaa ainakaan tänne Etelä-Suomeen saakka saatu. Olisin siis voinut nytkin käydä noutamassa ne sammaleet metsästä, mutta eihän sitä koskaan etukäteen syksyllä tiedä.

Vain mielikuvitus on rajana, kun tällaisia asetelmia suunnittelee. Päätimme pitää yhtenäisen linjan: ei turhaa krumeluuria vaan vain kauniit kukat ja sammal. Se riittää. Hyasinteille valitsimme Iittalan Aalto-vaasit kolmessa eri koossa (apua: mihin laitan joulun alla tulppaanit;). Hyasintit jakaantuivat kolmeen eri kokoiseen vaasiin ja tupsahdus multaa pohjalle ja sammaltakki ympärille.


Tyttäremme huoneen ikkunalaudalle suunnitellut amaryllikset sukelsivat valkoisiin Plantagenista vuosia sitten ostettuihin valkoisiin ruukkuihin. Amaryllikset olivat se kaikkein helpoin juttu: kukka ruukuun ja sammalta sipulin peitoksi. Nyt emme edes laittaneet jouluisia koristeita vaan jätimme kukat ihan näin "au naturel". 


Joulukuusen virkaa saa tänä vuonna toimittaa sypressi vaikka aiempina vuosina meillä on ollut jopa kolme metrinen hujoppikuusi olohuoneen nurkassa.  Kiedoimme sypressin sisal-kuituun ja laskimme sen lasimaljaan. 


Jouluruusu yksinäisine valkoisine kukkineen sai myös seurakseen sammalta ja laajan lasimaljan.


Hyvää ensimmäistä adventtia lukijani! Joulun lähtölaskenta on alkanut.

Countdown for Christmas has started. And what do you need for it? Christmas flowers, moss, Aalto vases by Iittala and some imagination. The lovely flowers dropped their ugly plastic pots and dived into moss and see how beautiful they can be. 



2 comments:

  1. Todella kauniit joulukukat!

    -T-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, itsekin tykkään tosi paljon. Yksinkertaisilla asioilla saa mukavan joulutunnelman.

      Delete