Sunday, 24 May 2015

Gumbostrand Konst & Form

Mitä tehdä sunnuntai-iltapäivänä, kun välillä sataa ja välillä paistaa? No helpointa on hypätä autoon ja hurauttaa pienelle retkelle. Suosittelen lämpimästi sunnuntaiajelun kohteeksi Sipoossa sijaitsevaa Gumbostrand Konst & Form -nimistä paikkaa missä yhdistyvät taidegalleria, sisustusmyymälä ja kiva kahvila/ravintola. Eikä pahitteeksi ole, että matkalla sinne myös reitin loppupäässä maisemat ovat mahtavat.

Sisustuspuolen tuotteet ovat pääasiassa skandinaavista kaunista muotoilua, mutta voit löytää myös upeita kelimmattoja ja muuta mukavaa. 









Tila itsessään on avara ja viihtyisä. 1950-luvulta peräisin olevassa K. Hartwall Oy:n entisessä tehdasrakennuksessa on remontin yhteydessä onnistuttu luomaan mainio tunnelma selkeän suunnittelun ja valoisuuden ansiosta. Aiemmin pihapiiriä hallinneessa rakennuksessa on valmistettu muun muassa limonadipullojen keraamisten korkkien sinkkiosia. Lattiamateriaali on kaikkialla hiottu betoni, joka antaa ripauksen tätä päivää ja sopii erittäin hyvin mm. gallerian puolelle.



Kahvilan puolella oli ainakin sunnuntaina tarjolla brunssi, vaikka meille maistuikin kahvi ja mustikkapiirakka. On kätevää muuten olla naimisissa: kun mieheni kanssa valitsemme ruokia ravintolassa/ kahvilassa otamme yleensä aina eri annokset. Silloin voi olla varma, että saa ainakin vähän hyvää ruokaa/ herkkuja. Tällä kertaa miehellä oli mustikkapiirakan sijaan omenapiirakkaa, joka taisi olla hieman maistuvampi kuin tämä minun mustikkapiirakkani. Miksi toisen ruoka maistuu aina paremmalta?


Gumbostrand Konst & Form sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä itään, mutta myös heidän oma bussinsa kuskaa kävijöitä Helsingin keskustasta paikan päälle seuraavin aikatauluin: 

Lähtö joka lauantai
klo 12.00 Senaatintorilta
klo 12.10 Kiasman pysäkiltä.

Paluu: 
klo 15.00 Gumbostrandista Helsinkiin


There is a place worth a visit outside Helsinki. The place is called Gumbostrand Konst & Form. It is a combination of a cafe, gallery and interior design boutique. They sell art, beautiful smaller items of scandinavian design and also some furniture and kelimrugs.

The building itself is very spacious and nice and you can easily stay there a longer time.

This unique art and event totality is located in a reverently restored 1950s Hartwall factory building in the Gumbostrand district of Sipoo, just a 30-minute trip from the Helsinki city centre.

They even have a bus transportation from the city of Helsinki if you don´t have a car of your own:  

Departure every Saturday
12.00 from Senate square
12.10 from Kiasma

Return:
15.00 from Gumbostrand to Helsinki

Price: 5 € / person / direction


No comments:

Post a Comment