Friday, 17 July 2015

The study before the renovation

No niin rakkaat ystävät. Palaan vaihteeksi taas sisustusaiheiden pariin. Niistähän te olette varmaankin kiinnostuneita, kun kuitenkin on kyseessä sisustuspainotteinen blogi, vaikka täällä ajoittain muitakin lifestyle-juttuja vilahtaa.

Tällä kertaa vuorossa on työhuoneemme. Tai työ ja työ. Se on hieman suhteellinen käsite, sillä huoneen käyttötarkoitus taitaa olla enemmänkin kodin viihdekeskus/ vierashuone tätä nykyä. Ja se työn teko jää vähemmälle kun ei näitä blogipostausten kirjoitteluakaan parhaalla tahdollakaan voi työksi kutsua.

Lähtökohdat tässä huoneessa olivat sen kaltaiset, että täälläkin lattioita koristivat ne "ihastuttavat" siniset kokolattiamatot ja huoneen kruununa yhdellä seinällä seisoi järkähtämättä ruskea yli sata vuotta vanha kakluuni. 

Kuten kuvista näkee, niin pienellä pintaremontilla ei tästäkään hommasta selvitty. Sähköt oli toimistotyyliin vedetty pintavetoina. Siitähän piti  sitten tietysti aloittaa, että seinät revittiin auki ja rälläkkä lauloi roilotukset uusille johdoille. Kallista puuhaa sanon minä.

Huoneessa oli tai on kaksi kaunista ikkunaa sekä oviaukot pikkueteiseen (kuvia tässä), varsinaiseen eteiseen sekä pariovet olohuoneeseen. Nuo olohuoneen pariovet olivat tosin näiden kuvien ottamisen aikaan piilossa oikean puoleisen seinän sisällä, sillä joku aiempi huoneiston haltija oli ilmeisesti preferoinut suljettua oviaukkoa avattavan sijaan. Noista piiloon jääneistä ovista tulikin jo aiemmin kirjoiteltua tässä. Huoneesta tuli mielestäni kiva ja viihtyisä, vaikka vieläkin minusta tuntuu ettei se ole ihan valmis. Sohva kaipaisi uusintaa ja työtuli tuntuu hiukan raskaalta. Mutta miehen perintömööpeleitä ei kai ihan helpolla saa heivattua vaihtoon:)




Well, dear friends. I return for a change to the interior topics. I guess that is what you mostly are interested in since my blog is however interior design-oriented blog. But I must admit: from time to time I have an urgent need to post other lifestyle stuff which I find captured in my camera.

This time I'll show you some snapshots of our study and how it looked like before the renovation started. Actually the room seems to be more of a home entertainment center / guest room than a study at present. 

The starting point in this room was similar to the other rooms. The floors were covered with a "lovely" blue carpet. But in the entrance of the room there was a handsome old tilestove which apparently is more than 100 years old. The room has two beautiful windows and doorways to our smaller entrance, the main entrance and the pair of doors hidden in the wall on the right hand side lead to the living room. When taking this pictures those doors were however hidden inside the wall (check here my post of those Secret doors).

But it ended up to be a very nice room and to be very popular among my family members. I'll show it to you later.

No comments:

Post a Comment