Sunday, 16 August 2015

Please, have a seat

Kodin sisustaminen on hauska, mutta pitkä projekti. Ainakin minulle. Tai joillekin se voi olla nopea prosessi, jossa muuton jälkeen kaikki tarvittava hankitaan nopeasti ja kerralla. 

Minulla tuo hitaus johtuu siitä, että kun mielessä on jotain, mutta sitä ei löydy kauppojen valikoimista, niin jätän sen kalusteen mieluummin hankkimatta kuin ostan jotain aiotun suuntaista. Toinen syy on se, että useat huonekalut ja muut sisustustarvikkeet joutuu ostamaan itse varsinaista tavaraa näkemättä. Eli laitat tilauksen sisään, maksat pitkän pennin ja toivot että tilaamasi tuote istuu hyvin sille suunnitellulle paikalle. Ja kolmas asia on se klassinen raha. Kaikkea ei voi ostaa kerralla, varsinkin jos on kalliin puoleinen maku. Ihanan kodin saa toki luotua halvemmallakin, varsinkin jos on luovuutta ja visuaalista silmää, eikä ripaus kekseliäisyyttäkään ole pahaksi. Itseltäni, tunnustan, puuttuu hiukan noita kaikkia. Mutta minkäs teet, sillä mennään millaiseksi olet syntynyt. Ja sen vuoksi investoin mielelläni laatuun ja hankin huonekaluja, joilla on pitkä käyttöikä. Ja tietysti tuo pidempi ajanjakso tuo myös kerroksellisuutta sisustukseen.

Yksi näistä pitkistä projekteista on ollut sohvan hankinta. Vanhat sohvat ovat jo huutaneet oikeutta eläkepäiviinsä aikaa sitten, mutta uutta ei sitten kuitenkaan ole sormia napsauttamalla löytynyt tilalle. Kunnes. Asuntomessuilla silmäni iskeytyivät erääseen sohvaan ja tajusin sillä sekunnilla että tämä se on. Mutta päätös ei syntynyt sillä silmänräpäyksellä vaan olin kyllä viettänyt siveellisen harkinta-ajan tämänkin hankinnan suhteen. On nimittäin niin, että olin bongannut kyseisen sohvan sisustusarkkitehtiystävämme luota, toisessa värissä tosin. Ja ihastunut. Mutta nyt kun näin tämän yksilön valkoisena ja juuri oikeassa koossa, ei tarvinnut kauaa miettiä. Tässä se oli. Kyseessä oli Meridianin James-sohva, jota Blomer myy. Messutalon sohvan oli valinnut Isa Strand, joka sisusti messuilla Villa Urbanin. Nopea yhteydenotto Blomeriin ja niin tuo mahtavan pullea ja jämäkkä laatusohva matkasi kotiimme. Joten, olkaapa hyvät ja käykää istumaan.





Vanha sohva oli tarkoitus myydä, mutta sille löytyikin yllättävä uudelleen sijoituspaikka. Se kotiutui poikani huoneeseen, joten kaikki kaverit mahtuvat nyt yhdessä Pleikan ääreen.

Mutta millainen sisustaja sinä olet: vähitellen vai "all in"-tyyppi?

It's so much fun to decorate and design your home. But at the same time it can be a long project. At least for me. Some people are able to buy everything they need shortly after they move in to a new home. Unfortunately (or luckily?) I'm not that kind of person. I need time and some more time to find the items I want. Often you need to make decisions without seeing what you actually order. Maybe the furniture doesn't fill your expectations. I also love differend layers in the decoration. What I mean by that is you don't buy something that is "in" today but you collect timeless pieces from diffrent time periods.

So it took a while to find a new sofa but here it is now. We carefully chose James sofa by Meridiani. And in crispy white of course. I love the classic lines and the high quality fabric. The removable cover having kids in the family is a big plus. So please, have a seat on James by Meridiani!


2 comments:

  1. Itse myös teen sisustus hankinnat hitaasti, juuri sen takia, että haluan tavaraa mihin rakastun ja niitä ei löydy niin vain. Myös tietenkin se, että kun haluaa laatua niin hintakin on niissä jo sen verran, että tarvii hieman säästämistäkin, vaikka vaikeaa se tekeekin kun on malttamaton ihminen :D Eli ihan samat ajatukset minullakin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, Rita, ja monta kertaa on niin, että vaikka olisi mielessä jotain mitä haluaisi, niin sitä ei löydy kerta kaikkiaan mistään. Ja kun ei halua tyytyä kompromisseihin niin sitten kaikki sujuu vaan niin hitaasti kunnes "se oikea" sattuu kohdalle.

      Delete