Tuesday, 6 October 2015

Larger bathroom - before

Rakastan lukea muodonmuutos postauksia. Niistä näkee niin konkreettisesti millaista jälkeä remontoimalla saa aikaan. Joten tässä jatkoa aiemmille postauksilleni sarjassani before and after. Näihin postauksiin saankin kulumaan tovin, kun kaivan esille alkuperäiset ennen remonttia kuvat ja sitten kuvat remontin ajalta. Näistä postauksista näkee sen  transformaation kuinka hirvityksestäkin saa ihan ihmisen asumuksen. Joten täältä pesee.

Alun perin huoneistossamme oli vain yksi kylpyhuone ja pieni vessa. Nykyisellään huoneistossa on kolme kylpyhuonetta ja yksi vieraswc. Kerroinkohan aiemmin, että lohkaisimme asunnostamme osan, rakensimme siihen yksiön ja vuokrasimme sen ulos? Tuo yksiön vaatima tila oli nimittäin meille ylimääräinen tila, jota emme itse tarvinneet. Emme keksineet mitä olisimme siihen laittaneet ja kun tilaan oli oma sisäänkäynti ihan toisesta rappukäytävästä, niin teimme tällaisen ratkaisun. Nuo 25 m2 ovat siis ihan oma erillinen asuntonsa - samoilla osakekirjoilla tosin. Ja yksi näistä kolmesta kylpyhuoneesta sijaitsee siis siellä yksiön puolella.

Mutta oman asuntomme puolella lähdimme liikkeelle tällaisista lähtökohdista. Taloyhtiön putkiremontti oli valmistunut muutamaa vuotta aiemmin ja tähän mattokauppana toimineen tilan kylpytilaan ei oltu kovin kummoisesti satsattu. Se ei ihan täyttänyt laadukkaan asumisen kriteerejä ainakaan meillä. Joten eipä muuta kuin purkuhommiin. Ja tästä piti sitten saada ihana moderni kylpyhuone aikaiseksi.

Alla olevan kuvan suihkukaapin kohdalle tuli pesutorni, kuvan vasempaan nurkkaan puhkaistiin oviaukko saunaa varten ja suihkukaapin oikealle puolelle puhkaistiin varsinainen oviaukko kylpyhuoneeseen. Lavuaarin paikalle tuli amme ja oikealla pilkottavan wc-pytyn tilalle lavuaari ja suihku. Kaikki tämä parin pikku operaation jälkeen...



Alla näkyvää seinää siirrettiin hieman, jotta kaikki saatiin mahtumaan. Vaalealla isolla lattialaatalla laatoitettu tila muuttui vieras-wc:ksi. Ja kulku siitä kylpyhuoneeseen suljettiin.




Remontin aikana saimme purkaa kaiken ihan alkutekijöihinsä ja suunnitella tilan koko lailla uusiksi. Seiniä kaatui ja kaikki purettiin auki. Tilaan piti saada mahtumaan erillinen vieraswc, jonka olenkin jo aiemmin esitellyt, sauna sekä pyykinhuoltotilat. Mielellään kaksi suihkua, toinen ammeelle ja toinen ilman sekä lavuaari jne. Huh, mikä homma.
  
Alla kuvaa siitä kun purkuhommat oli hoidettu. Eikö tilanne näytäkin aika toivottomalta? Tässä vaiheessa kyselin remppamiehiltä, milloin koko homma olisi valmis. Reilun kuukauden päästä kuului vastaus. Oooh, jos olisin silloin tiennyt kuinka väärässä he olivatkaan.


Pikku hiljaa tapahtui jonkin asteista edistymistä. Alla olevan kuvan oikeassa nurkassa sijaitsi aiemmin se suihkukaappi. Siihen tuli sitten ovien taakse pesutorni. Ja vasemmalle on puhkaistu aukko saunaa varten.


Alla olevassa kuvassa kohta, johon rakennettiin erillinen vieras-wc , johon on sisäänkäynti hallista. Ja sitten väliseinä ja kylppärin puolelle suihku ja amme. Tässä vaiheessa ihmettelin kuinka ihmeessä kaikki tuo mahtuisi tähän tilaan.


Alla oleva kuva on otettu keittiön puolelta. Oikean puoleinen oviaukko on puhkaistu kylppärin sisäänkäyntiä varten. Jaa, onpas tuo keittiökin vielä aika "vaiheessa". Keittiöhän rakennettiin tähän jälkikäteen. Kuvasta saakin käsityksen siitä, kuinka helppo vesipiste oli vetään keittiö puolelle kun se sijaitsi kylpyhuoneessa ihan seinän takana.



Millainen lopputulos sitten lopulta oli? Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

I have always loved before and after transformations. Therefore I coninue with my series of this theme. This time I´ll show how our bathroom took it's shape. Here are some pictures before the renovation and during it. The space wasn't that big and we had to fit in a bath, a shower, washing tower, sauna etc. It sure wasn't an easy job. But we are quite happy with the result.

Next time I'll show you how this space looks like today. Stay tuned!


No comments:

Post a Comment