Wednesday, 27 April 2016

Hand bag issues

Käsilaukkuja, kenkiä, takkeja, reppuja, sateenvarjoja ja mitä niitä nyt on. Mutta niitähän on aina paljon, ainakin eteisessä, kodin käyntikortissa. Meillä tuo kodin käyntikortti on oikeastaan kaksiosainen: varsinaisen eteisen jälkeen avautuu asunnon keskeltä löytyvä tilava halli. Huolimatta isosta pinta-alasta sama päänvaiva on meilläkin kuin pienten tuulikaappien kanssa taistelevilla sisustajilla. Mihin ihmeeseen tungetaan kaikki se eri perheenjäsenten tavara, joka kotiin tullessaan halutaan laskea käsistä ja riisua yltä?

Eteisen kaapit kyllä nielaisevat osansa ainakin, jos kukin perheenjäsen jaksaisi kantaa oman kortensa kekoon ja laittaa tavarat paikoilleen. Äitinä minun kai pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä, mutta en ole ihan kymppioppilas tässä luokassa tämän asian suhteen. Kompastuskiveni ovat nimittäin käsilaukut, joille ei ole löytynyt luontevaa paikkaa eteisestä. Niinpä ne liian usein jäävät eteisen tuoleille, hallin pöytätasolle tai eteisen pöydälle muiden riesaksi. 

Suurimman osan säilytän toki vaatehuoneessamme, mutta kulloinkin käytössä olevan laukun (ja ehkäpä edellisen) pidän yleensä esillä. Ja tältä se sitten näyttää: miehen perintötuoli saa toimia laukkuripustimena. Jos muuten kiinnostaa miltä tuo halli näytti ennen remonttia, postaus löytyy täältä.

Eli rakas lukijani, olisiko ideoita, mitä tälle pulmalle kannattaisi tehdä?







No comments:

Post a Comment