Thursday, 7 April 2016

Kuinka saada kaikki irti arjesta?

Viimeisten viikkojen aikana olen ollut enemmän matkoilla kuin kotona. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kuvaaminen on jäänyt kotioloissa vähälle ja kun edelliset laukut on purettu niin seuraavien pakkaamista jo suunnitellaan. Kaiken tuon matkustamisen jälkeen kaipaan sitä tavallista arkea ja näinä kotona viettämieni arkipäivien aikana olenkin yrittänyt ottaa kaiken irti arjesta.

Kuinka se sitten onnistuu? Minulla toimii tällainen yksinkertainen kikka: otan kaiken irti työmatkastani. Kävelen töihin kymmenessä minuutissa. Ja tuo kävelyreittini voi joka päivä vaihdella sen mukaan minkä reitin valitsen. Vaihtoehtoja on useita. Ja varsinkin niinä kauneimpina aamuina pysähdyn aina hetkeksi, hengitän syvään ja otan kuvan tuosta hetkestä. Sillä jaksaakin sitten melkein koko päivän.


Toisekseen, rakastan leikkokukkia, mutta niiden ostaminen on tuntunut turhalta kun kotiovi sulkeutuu aina parin päivän välein takana. Miksi ostaa kotiin kimppua, josta ehtii nauttia ihan pikkuisen hetken. No sen vuoksi, että arki saa pienen piristyksen elinvoimaisista kukista. Joten sitten oli myös syytä ikuistaa nämä kameraan ja nauttia tuosta pienestä hetkestä. 

Kuinka sinä otat ilon irti arjesta?



Mutta nyt on taas aika pakata kassit ja lähteä matkaan. Tällä kertaa suuntana on Sveitsin alpit ja vauhdikas tyttöpoppoo. Opiskelukavereiden ensimmäinen yhteinen alppimatka. Jee vuoret, täältä tullaan!

No comments:

Post a Comment