Wednesday, 25 May 2016

This is where it all began and ended (part II)

Aiemmin kirjoittelin siitä, kuinka rakkauteni näihin vanhoihin taloihin roihahti liekkeihin. Sen jälkeen liekit ovatkin roihunneet sellaisella voimalla, että muutamia harha-askeleita lukuun ottamatta, olen pystynyt noudattamaan tuota kauan aikaa sitten asettamaani tavoitetta asumisen suhteen. Yksi hairahdus tältä kaidalta polulta tapahtui opiskeluaikanani, kun asuin ensin jonkin aikaa opiskeluasunnossa ja sen jälkeen ensimmäisessä oikeasti omassa kodissani 26 neliöisessä asunnossa Töölöntorin laidalla. Talo oli rakennettu 1926. Jotain hurmaavaa noissa 20- ja 30-luvuin taloissakin kieltämättä on, mutta siellä asuessani jugendkaiho hiersi mieltäni niin, että poishan sieltä oli muutettava. Vielä tänäkin päivänä tosin muistelen lämmöllä noitakin vuosia.

Tästä päästäänkin jo sitten jugend-aikakauteen, kun ostin ensimmäisen jugendkaksioni tietämättä mihin varsinaisesti ryhdyin. Ihan hirveä pommikuntoinen asunto, jonne päästäkseen oli kivuttava portaat viidenteen kerrokseen. No, näkymätkin olivat sitten sen mukaiset. Ja remontoitavaa riitti, budjetti oli minimaalisen pieni, mutta hyvä siitä tuli. Kunnes... perheemme esikoinen ilmoitti tulostaan ja tuo viidenteen kerrokseen kiipeäminen vauvan ja kauppakassien kanssa ei enää tuntunutkaan kovin hyvältä idealta.

Seuraavan uuden kodin metsästys kesti luvattoman kauan. Mutta eräänä kauniina päivänä tajusimme katselleemme uutta kotiamme koko ajan vanhan asunnon ikkunoista. Siinähän se oli koko ajan ollut. Saneerauksen alla oleva 1900-luvun alun talokaunotar, josta kuoritui kaunis koti pikku perheellemme.

Tuossakin taloissa viihdyimme niin kauan kunnes kuopuskin oli syntynyt ja esikoinen jo tavaili harvakseltaan kirjaimia. Aku Ankka oli tähän loistava opetusväline. Ainoaksi ongelmaksi muodostui se, että esikoinen lukkiutui aamuisin Aku Ankkansa kanssa kotimme ainoaan kylpyhuoneeseen, jossa sijaitsi myös ainoa wc. Lähdeppä siinä kiireessä aamulla töihin. Hmmm, oli keksittävä muita vaihtoehtoja asumiseen ja siitä päädyimmekin jo tähän nykyiseen kotiimme. 


Etsintä kesti kauan niinkuin vanhooja taloja katsastaessa joskus tuppaa käymään. Kaikki ne toiveet ja tavoitteet mitä vuosien varrella ehtii kertyä toivelistalle on vaikea toteuttaa. Silti onnistuimme siinä. 

Rakastan näitä kulmia ja kotikorttelien pehmeitä muotoja. Ja tätä vanhan talon tunnelmaa. Kaunista, vai mitä?





2 comments:

  1. Olen niin onnellinen, että löysin blogisi uudelleen! Se tuli aikoinaan vastaan netissä, ihastuin siihen, mutta en muistanut ottaa osoitetta talteen. Yritin etsiä sitä eri hakusanoilla, mutten onnistunut löytämään -en ennen kuin tänään! :)

    Tiedän niin, mistä puhut. Vanhoissa rakennuksissa on ihan oma viehätyksensä.

    Olin 14-vuotias, kun pääsin kurkistamaan jugend-kotiin ja se oli menoa. Ystäväni työskenteli lastenvahtina eräässä perheessä kantakaupungissa ja kerran kun perhe oli iltariennoissa, hän ulkoilutti heidän koiransa ja tuolle reissulle pääsin itsekin mukaan.

    Hullaannuin kaikesta: rappukäytävästä, koristeikkunoista, hissistä, ovista. Itse asunto oli kaunis ja kodikas, kertakaikkiaan hurmaava.

    Myöhemmin löysin kotini 20-luvun kerrostalosta ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Asunnossa on alkuperäinen puuliesi ja kylmäkomero. Näihin olen ihan hulluna. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihanasta kommentista. Ja kyllä, niinkuin kirjoittelin, tykkään kovasti myös 20- luvun historian havinasta. Olihan tuo oma eka pikku yksiöni 1926 rakennetussa talossa. Puuliesi ja vanhan ajan kylmäkomero - kuulostaa tosi kivalta.

      Delete