Wednesday, 11 January 2017

Blue eyes don´t lie

Ensinnäkin, kiva huomata, että huolimatta harvahkosta postaustahdista teitä ihania lukijoita riittää siellä ruudun toisella puolen. Kaunis kiitos. Elämä pyörittää niin hurjaa tahtia eteenpäin, että välillä tuntuu kuin pyörisi tuulitunnelissa pystymättä itse vaikuttamaan ajan käyttöönsä. Mutta peiliin katsomalla löytyy syyllinen elämän epäjärjestykseen ja siksipä päätin taas vaihteeksi laittaa tuon tyypin parempaan järjestykseen. Tällä kertaa asiaa sinisistä silmistä ja vähän muustakin:)

En ole koskaan ollut varsinainen koiraihminen, niin kivoja kuin ihmisen parhaat ystävät ovatkin. Lähinnä se johtuu siitä, että meidän perhe on niin matkustavaista sorttia etten oikein tiedä mihin koiramme matkojen ajaksi parkkeeraisin. Ja itseni tuntien en varmaan raaskisi jättä sitä kenenkään muun hoidettavaksi. Lapset kyllä ovat pitäneet moneen otteeseen koviakin palopuheita koiran hankkimisen puolesta - todellisia lobbareita tuossa asiassa ovatkin. Mutta vielä olemme tyytyneet ihastelemaan muiden koiria sen sijaan, että hankkisimme oman.

Kuitenkin viimeksi Pohjois-Suomessa ollessamme päätin houkutella koko perheen mukaan Rukalla sijaitsevalle Erä-Susi huskytilalle. Eikä se tästä lasten koirakuumeesta johtuen ollut kovinkaan vaikeaa. Tilalla on 200 huskyn lisäksi muitakin kotieläimiä, mm. hevosia, jättipossuja, erilaisia lintuja, laamoja ja tietysti poroja - jollei niitä satu näkemään siellä muutenkin tienpientareella maleksimassa.

Valitettavasti emme päässet varsinaiselle huskyajelulle. Aika olisi pitänyt buukata monta kuukautta aiemmin niin kuin isot ulkomaalaisryhmät olivat tajunneet tehdä. Hyvä niin, olin iloinen, että paikallisilla yrittäjillä riittää töitä. Nimittäin kuvitelkaapa, nuo 200 koiraa syövät päivässä 60 kg kuivaruokaa ja 30kg lihaa!

Koirat majailivat ulkotarhoissa osa häkeissä ja osa tolppaan kiinnitettyinä. Varmaan ihan normaali käytäntö tuolle rodulle. Mutta olisittepa kuulleet millainen mekkala tarhalla syntyi kun koirien hoitajat ottivat valjaat ja kelkat esiin ja ryhtyivät valmistelemaan seuraavaa valjakkoajelua. Kuulosti siltä kuin jokainen niistä olisi haukkunut kilpaa: ota minut valjakkoon mukaan.

Koirat vaikuttivat lempeiltä, annettiinhan meille ohjeistus, että koiria saa ihan mielellään paijata ja rapsuttaa. Ainoa kielto oli antaa hanskoja niiden ulottuville. nappaavat ne kuulemma mukaansa. Mutta ihania yksilöitä olivat kaikki, vai mitä tykkäät näistä söpöläisistä?





Ja olihan siellä pieniä honteloita pentujakin yhdessä häkissä emonsa hoteissa.



Mutta kohta oli aika lähteä vauhtiin ja voi sitä intoa.




Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

Paula

1 comment: