Friday, 28 April 2017

Jugendtalon parvekkeella

Koska talvi on jo takana päin - vaikka ilmoista ei sitä voikaan ihan 100% varmuudella päätellä - intouduin istuttamaan kevätkukat tähän jugendtalon parvekkeellemme. Ilahduttamaan sekä meitä itseämme että myöskin naapureita. Sijaitseehan parvekkeemme taloyhtiön sisäpihalle päin. Säiden puolesta tosiaan ei varsinaisesta parvekkeella istuskelusta tule vielä yhtään mitään, mutta onhan noita kukkia kiva katsella keittiön ja makuuhuoneen lasin lävitse.



Mistä lähdin sitten liikkeelle? Vanha pajusta tehty parvekeruukku oli jo lahonnut ja puksipuut ja muratit olivat talven kylmyydessä menettäneet hohtonsa. Okei, mies oli jo nirhannut suurimassa innossaan muratit lähes kokonaan ruukuista, kun ne olivat kuulemma "ihan hirveet". Ja minun tehtäväkseni jäi miettiä mitä noille puksipensaille oikein tekisi: biojätteisiin vai kevätistutuksiin? Valitsin jälkimmäisen. Jospa ne säilyisivät vihreinä edes siihen saakka kunnes saisin varsinaiset kesäkukat istutettua. Mutta pajukori lähti roskiin ja jäljelle jäi kaksi pikkuruista puksipuuta. Neliön muotoisessa isossa ruukussa oli ollut sammaleita koristeena, mutta kas kas, pikkulinnut olivat keränneet ne pesän rakennustarvikkeiksi. Eli aika ankea näky:


Hello from the prison:):)

Makuuhuoneen ikkunasta on näkymä tuohon kielekkeelle, joka sijaitsee varsinaisen parvekekaiteen ulkopuolella. Istutin isoon mustaan ruukkuun puksipuut, vähän tuoretta murattia ja perunanarsisseja. Kukkien välit täytin sammaleella. Ja tällä kertaa viritin ne kiinni istutukseen pistelemällä taitettuja rautalangan pätkiä sammaleen läpi multaan. Hahaa urbaanit pikkulinnut, yrittäkääpä nyt tuhota istutukseni. Aika kiva vetää aamuisin makkarin rullaverho ylös kun näkymä on tämä.






Hankintalistalla oli uudet pajukorit, mutta jouduin tekemään kompromissin. Nämä Plantagenista hankitut korit eivät olleet ihan sitä mitä olin hakemassa. Kärsimättömänä (ja kaikki kevään viikonloput reissanneena) en vain jaksanut lähteä merta edemmäs kalaan. Kelvatkoon nyt tähän hätään. Näissä parvekelaatikoissa narsissit saivat seurakseen helmihyasintit, jotka vielä odottelevat ilmojen lämpiämistä ja aukeamistaan. Grillikauden alkua odotellessa näihin kuviin ja tunnelmiin. 


Mukavaa vappuviikonloppua!

Paula

No comments:

Post a Comment