Sunday, 28 May 2017

Jasperin tuoli Löylyssä


Helsinki kasvaa ja kehittyy hengästyttävällä tahdilla - jopa sellaista vauhtia, että moni viime vuonna uusi  kahvila tai ravintola tuntuu tänä vuonna jo aika vanhalta. Mutta hyväksi todettuja paikkoja ei silti hyljätä vaikka uusia houkutuksia on tullut vapaa-ajan viettoon. Löyly on niin mainio paikka, ettei pieni harmaantuminen haittaa - päin vastoin. Paikka sen kun paranee vanhetessaan.

Aaah, miten ihanaa oli piipahtaa siellä, lähes tyhjällä terassilla. Mieli ja sielu lepäsivät, kun me ystäväni kanssa nautimme auringon lämmittäessä kahvikupposet ja katselimme meren liplatusta. 





Istahdin seinän vierustalle tuoliin vain havaitakseni tuolin taakse seinään tehdyn Jasper-kaiverruksen? Olinko vallannut paikan perustaneen Jasper Pääkkösen nimikkotuolin? 



Toivottavasti en. No Jasperia ei näkynyt paikan päällä vaan saimme istuskella kaikessa rauhassa oli tuoli sitten kenen hyvänsä. Tuo hetki auringon paahteisella terassillla oli kuin pieni matka Välimeren maisemiin. Mieletöntä, että Helsingistä löytyy tällaisia paikkoja.

Nyt vain odotellaan, että lämpö palaa kaupunkiin. Sitä odotellessa, kietoutukaa viltteihin, jos terrasseille uskaltaudutte.

Ihanaa sunnuntai-iltaa!

Saturday, 27 May 2017

Paljastus: epämukavuusalueeni

Minulla on eräs ystävä, NJ, jonka kanssa tapaamme harvakseltaan, mutta silloin kun tapaamme, saattaa monta tuntia vierähtää kuin siivillä. Treffien järjestämien onnistuu yleensä melko ex-tempore-periaatteella molempien pyörittäessä omilla tahoillaan arkirumbaansa: työ, perhe, harrastukset. Mutta silloin kun nähdään, on molemmilla syytä olla kalenterissa reilun kokoinen aukko, jotta siihen mahtuu päämäärätöntä hortoilua ilman aikataulurajoitteita.

Perjantaina sovimme heti aamusta treffit klassikkopaikkaan Cafe Ekbergin aamiaiselle. Nautimme ihan klassisesti croissantteja, kahvia, mannapuuroa ja munakasta eikä mitään trendikästä raakapuuroa ja avokadoleipiä smoothien kera (niin hyviä kuin ne ovatkin). Tukevan aamiaisen saattelemana suuntasimme kaupunkipromenadille ilman sen kummempaa suunnitelmaa. 

Koska olimme niin aikaisin liikkeellä mitkään kaupat eivät olleet avanneet vielä oviaan. Ostosreissu tuli siltä osin edulliseksi, kun saimme tyytyä kurkistelemaan näyteikkunoita. Sitten suuntasimme askeleemme kohti meren rantaa ja Kaivaria ja vasta tuolla havahduimme, että niin meillähän oli kameratkin mukana. Miten voi kävellä kilometritolkulla huomaamatta, että raahaa mukanaan tonnin painoista järkkäriä, kysytte tietysti te, jotka järjestelmäkameralla olette joskus kuvanneet? No, se onnistuu vallan mainiosti kun on niin paljon kuulumisia, ettei ehdi suoda ajatustakaan muille kuin toisen jutuille.

Kaivopuistoon päästyämme päätimme, että nyt mennään sitten todelliselle epämukavuusalueelle. Asetumme itse kuvattavaksi. Molemmat kun valokuvaavat innokkaasti, mutta lähtökohtaisesti kameran edessä on aina joku/ jokin muu kuin me kuvaajat. Mikähän siinä on niin vaikeaa? Muiden kuvaaminen on kyllä helppoa. Ehkä sen linssin läpi katsominen on helpompaa sen vuoksi, että siinä kuvan lopputuloksen kontrollointi on omissa käsissä kun taas kuvattavana ollessa on niin riippuvainen siitä, kuka nappia painaa. Milloin se painaa sitä nappia? Olenko juuri silloin kuvauksellisen näköinen? 





Mutta nyt kun mukana oli kaveri, jolla oli yhtä paljon kärsivällisyyttä kuin itselläkin, alkoi rentous löytyä kuviin. Vai mitä sanotte tästä:)




Aikamme räpsittyämme huomasimme varmaan molemmat, ettei se niin kauheaa ollutkaan, vai mitä NJ? Totesimme myös että aina ei tarvitse katsoa suoraan linssiin saadakseen hyviä kuvia. Ehkäpä kuvista tuli jopa parempia ilman epämukavaa linssiin tuijotusta. 






Oli kuinka oli, on ehkä kiva sitten joskus myöhemmin löytää itsensäkin niiden tuhansien kuvien joukosta vaikkei se juuri nyt siltä tuntunutkaan. Kun tarkemmin mietin, havaitsin, että liikumme elämässä aika ajoin epämukavuusaluella ja kun sellaisen epämukavuussuon saa ylitettyä tuntee jollain tavalla voittaneensa itsensä. Niin kävi nytkin. 

Matkamme jatkui suuntana Tähtitorninmäki ja sitten rantoja koluten kohti Löylyä. 




Kiitos NJ ja lisää tällaisia päiviä!





Tuesday, 23 May 2017

Best regards, Pedro

Edellisessä postauksessa kirjoittelin matkasuunnitelmista ja siitä kuinka moni asia oli vielä avoinna tulevan kesälomamatkan suhteen. Vain lennot oli varattuna ja kiintopiste Mallorcan saarelta puuttui. No nyt sekin ongelma on osittain ratkaistu, kun saimme tänään iloisen sähköpostin Pedrolta:

Hi Paula, good morning. Greeting from a very hot Majorca - today 28C. Thank you very much for booking our VILLA for your holidays. I will be waiting in the villa for your arrival to welcome you. Hope to see you soon. 

Best regards, Pedro (owner).





Jiihaa. Ja mikä meitä perillä odottaa? Ainakin yllä olevissa kuvissa näkyvä uima-allas, jollei Pedro osoittaudu huijariksi. No ollaan sinisilmäisiä ja toivotaan, että kaikki menee hyvin. Kriteereinä talon valinnalle oli uima-allas (lapset, you know), rauhallinen sijainti (hyvät yöunet), riittävästi tilaa (yksi futishullu) ja lyhyt matka rannalle. Lähimmät rannat sijaitsevat parin kilometrin päässä, mutta jos ihan rehellinen olen niin olen kyllä enemmän poolin suuntaan tilttaava tyyppi, jos saan valita. Mutta kyllä, tarkoitus olisi tehdä tutkimusretkiä niille kuuluisille turkoosin kristallin kirkkaille rannoille.

Nyt vain sitten ennen loman alkua vielä sitä hotellin etsintää loman loppupäiville, jottei menisi tämä omatoimimatkailu liian helpoksi.


Sunday, 21 May 2017

Matkustan ympäri maailmaa

Suunnitelmamme kesäloman suhteen ovat olleet avoinna jo jonkin aikaa. Talvi ja kevättalvi laskettelureissuineen vei niin kaiken energian ja ajan, että emme kerta kaikkiaan ehtineet lyödä lukkoon yhtään mitään kesäloman varalle. Perinteisesti olemme karistaneet Suomen (lumi)sateet jaloistamme jo kesäkuun puolella - jotta saisi edes kerran kesässä sen hellemekon tai shortsit päällensä. Kesäkuussa kun harvoin tuppaa tällaisia vetimiä Suomessa tarvitsemaan. Lomasesonki muutenkin on Välimeren maissa vasta kesäkuussa aluillaan, joten silloin on mukavampi lähteä matkaan.

Mutta niin kivaa kuin matkojen suunnittelu onkin, minusta tuntui tällä kertaa kuin olisin tehnyt virtuaalisesti maailmanympärysmatkan. Kohde vaihtui ilta toisensa jälkeen. Milloin bongattiin lentoja Italiaan, milloin Espanjaan ja heti kohta oltiin laittamassa hotelli kyselyitä Balille. Lapsetkin tiesivät jo kysymättäkin mitä me vanhemmat iltaisin teimme, kun molemmat tuijottivat näyttöruutua keskittyneenä otsa rypyssä. Sen siitä saa kun alkaa järkkäämään lomia viime tingassa. Kaikki järkevältä ihanalta vaikuttavat hotellit ja talot olivat järkyttävän kalliita tai sitten nauroimme vatsat kippurassa poikani kanssa niitä sopivan hintaisten majoituskohteiden hirvittäviä kuvia. Onneksi sentään vielä jaksoi naurattaa. Mielessä siinsi myös tuttavaperheen kauhukertomus edelliseltä kesältä siitä, kuinka viikko ennen heidän lomamatkaansa oli käynyt ilmi, että kahdeksi viikoksi vuokrattua huvilaa ei ollut olemassakaan ja huijari oli vienyt rahat.

Lopulta eilen illalla sain buukattua lennot Mallorcalle. Uusi kohde meille kun tuota Ranskaa on tullut koluttua kesät talvet. Nyt pitäisi vielä löytää katto pään päälle. Talo viikoksi ja sitten muutama yö jossain hotellissa. Seuraavat illat kulunevat tätä pähkäillessä. Minne päin saarta sitä oikein pitäisi suunnata? Ideoita, anyone? Auton aiomme vuokrata, joten sillä pääsee liikkumaan kivasti eli pelikenttänä on koko saari. Niin ja ilman uima-allasta lapsiperhe ei kai selviä. Kaikki vinkit otetaan kiitollisuudella vastaan.

Mukavaa sunnuntain jatkoa.





T. Nim. "Yksi lomakuumeilija"

Tuesday, 2 May 2017

My alphabets: J

Vaikka vietin lapsuuteni ihan tuiki tavallisessa 60/70 -lukujen vaihteessa rakennetussa omakotitalossa, olen kotoa muuttoni jälkeen asunut lähes kaikki vuodet jugendtalossa. Eli aakkoseni J niinkuin jugend kätkee sisälleen monia kauniita muistoja ja remonttikyyneleitä ja onnentunteita. 

Ensimmäinen yhteinen kotimme, 57 neliöinen kaksio, löytyi jugendtalosta. Se sijaitsi viidennessä kerroksessa - luonnollisesti ilman hissiä. Mutta se ei lapsettoman pariskunnan menoa haitannut. Vieraatkin saivat aina käydessään pienen kuntokuurin puuskuttaessaan ne sata askelta ylimpään kerrokseen. Asunto oli ihan kauhea pommi, mutta remontilla siitä kuoriutui ihan mukiinmenevä kaunotar.

Perheen kasvaessa jouduimme harkitsemaan asiaa uudelleen, mutta pysyttelimme silti kantakaupungissa Helsingissä. Lapsemme ovat viettäneet koko lapsuutensa 1900-luvun alkupuolen talojen hellässä huomassa.  Ja se on ollut ihan tietoinen valinta, vaikka moni muu ystäväperheemme on päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun.

Ja voin kertoa, että tähän vanhan talon tunnelmaan tottuu niin, että korkeat huoneet, leveät ikkunalaudat, ruutuikkunat ja kakluuni tai lautalattiat tuntuvat itsestäänselvyyksiltä. Kunnes lähtee matkalle kotoaan joksikin aikaa ja vasta palatessaan huomaa tuon kaiken ympärillään. 

Kaikessa on silti puolensa: tykkään myös modernista arkkitehtuurista ja paljosta muusta jugendin ja modernin välillä. Tämä vain sattuu kuulumaan lähtemättömänä osana omaan arkeen ja eli minulle aakkosten kirjain J merkitsee jugendtaloa. 








Tallbergin talo, kuvaaja: Nurmi Juho HKM, Helsingin Kaupunginmuseo






Kiinteistö Oy Eol, Gesellius, Lindgren, Saarinen
Kuvaaja: Nurmi Juho HKM, Helsingin Kaupunginmuseo




Monday, 1 May 2017

You're always well dressed with a smile

Eiliset Pre-Manta juhlat kääntyivätkin After-Manta juhliksi, sillä sateen piiskatessa ikkunaan me juhlijat päätimmekin jättää koko Mantan lakitushommat väliin. Sen sijaan painoimme valkolakit päähämme sisätiloissa, sytytimme kakluuniin tulen, rohmusimme loput munkit ja saaristolaisleivät ja jäimme meille parantamaan maailmaa skumppalasit kourassa. Kun sitten nälkä jälleen alkoi kaihertaa vatsan pohjaa saimme kuin saimmekin raivattua itsellemme tilaa kortteliravintolasta koko seurueelle ja siirryimme sinne nauttimaan ex-tempore vappuaaton päivällistä. Aika hauskaa tällainen - ilman kovin suuria ennakkosuunnitelmia illasta muodostui superhauska. Ihania ystäviä meillä. Ja kamerakin ehti mukaan vain pikaisesti videopätkän verran. Käy kurkkaamassa Instagramin puolella: @goldencupole.

Onneksi tänään jo paistaa aurinko ja niinpä uskalletaan lähteä jo vähän uloskin. Vanhat vaatteet ja iso hymy: "You're always well dressed with a big smile".



Ihanan aurinkoista Vappupäivää!

Paula